

Lippo - Ylivieskan Kuula
Joni Meriläisen mietteet ensimmäisestä sarjapelistä. Torstaina uutta matoa koukkuun Ylivieskaa vasta
http://www.lippo.fi/fi/uutiset/nayta/jesse-visnen-ja-kauden-ensimminen-peli Jesse Väisänen ennakoi h
Lippo kohtaa etelän tuplareissulla lauantaina Haminan ja sunnuntaina Imatran. Vaihtajajokeri Erno Hautamäki kertoi alkukauden kuulumisiaan ja loi katseita viikonlopun tärkeisiin vierasotteluihin. Erno Hautamäki, pelit ovat niin itseltäsi kuin joukkueen osalta lähteneet mukavasti käyntiin. Tyydyttääkö sinua tapa, jolla Lippo on tähän mennessä pelannut?
Joukkueena täytyy olla tyytyväinen siihen miten ollaan pelattu. Oikeastaan Ylivieska kotitappio on ainoa, joka jäänyt harmittamaan. Siihen nähden kuinka myöhään porukka saatiin kasaan on aloitettu ehdottomasti hyvin eivätkä loukkaantumisetkaan ole näkyneet peliesityksissä. Henkilökohtaisesti kausi on lähtenyt kohtalaisesti käyntiin, kun otetaan huomioon, että kahteen vuoteen en ole pelannut. Onhan siinä aina omat kysymysmerkkinsä, kun noin pitkään on pelaamatta.
Sisäpeli on kulkenut vierasotteluissa läpilyöntien voimalla, kun taas ahtaalla kotikentällä on ollut hieman nihkeää. Mistä näet tämän johtuvan?
Minulle on ollut yllätys, että Seinäjoen ja Haapajärven pelit on ratkottu ensisijaisesti läpilyönneillä. Näen, että olemme enemmän välilyöntijoukkue. Kotietu pitäisi saada pidettyä paremmin jatkossa. Ehkä keskittyminen ja valmistautuminen reissupeleissä on onnistunut hieman paremmin.
Omassa sisäpeliroolissasi olet kunnostautunut vaihtajajokerina. Miltä meno on maistunut salmiakkikuosissa?
Ensinnäkin olen ollut tosi motivoitunut pelaamiseen, kun kaksi vuotta on joutunut sivusta pelejä katsomaan. Mukava on olla mukana, mutta onhan jokerin rooli on vaatinut erilaista keskittymistä ja henkimaailman juttuja täytyy miettiä enemmän, kun ei ole ulkovuorojen aikana pelissä mukana.
Muutaman kauden pelaamattomuus ei ole ainakaan otteissa näkynyt. Onko pelinälkä kasvanut välivuosien aikana vai täytyikö paluuta harkita pitkään?
Pelinälkä ja motivaatio ovat kasvaneet. En kuitenkaan puhu kahden viime vuoden kohdalla välivuosista, sillä talven olen tehnyt molempina vuosina normaalisti hommia ja tarkoitus on ollut pelata. Ainoastaan pelit ovat jääneet puuttumaan.
Kuinka paljon helpompaa tositoimiin palaaminen oli treenaamisen ansiosta?
Jos vertaa niihin, jotka pitää oikean välivuoden niin automaattisesti yksi vuosikin on pitkä paussi, mutta itsellä ne ajanjaksot poissa pelin parista ovat olleet lyhyitä, joten kyllä se on auttanut tässä hirveästi.
Pelireissuilla kuullun perusteella Sinulla on analyyttista tietotaitoa ja näkemystä pesäpallosta. Kun peliura joskus päättyy, kiinnostavatko valmentajatehtävät?
Pidemmän aikaa on ollut ajatus, että siirtyisin valmennus ja pelinjohtopuolelle. Jonkun verran olen junnuissa ollut mukana ja valmentajatutkinnon suorittanut sekä olen ollut aiemmin ykkössarjaporukoissa suunnittelemassa ulkopeliä ja vähän valmennustakin vaikken suoranaisena pelaajavalmentajana ole ollut. Ajatuksia on paljon ja näkemystä miten itse haluaisi asiat tehtävän. Valmentajan tehtäviä ajatellen auttaa, että olen ollut monessa eri seurassa ja saanut eri pesiskulttuureista vaikutteita.
Pureudutaan hieman viikonlopun otteluihin. Haminassa on varmasti vastassa intensiivisesti kannustava kotiyleisö ja hurmostilassa porskuttava kotijoukkue. Miten tällainen lähtöasetelma käännetään voitoksi?
Meillä on hyvä haastajan paikka. Hamina nuorella porukalla on aloittanut kauden hyvin ja on "piikissä". Vastassa on nopea joukkue, mutta kuitenkaan en näe ollenkaan, että meidän mahdollisuudet olisi huonot. Lyöntivoimaa löytyy ja Vallikenttä tarjoaa mahdollisuudet läpilyönneillä tehdä äkkiä tulosta. Voisin veikata, että huomiseksi luvatulla kelillä luvassa on kohtuu runsasjuoksuinen ottelu. Meidän on tärkeä keskittyä kaverin sisäpelin rakenteluun ja saada heti nollatilanteesta lähtien kaveri kiinni.
Imatran kausi on ollut oululaisittain ilmaistuna täyttä tervanjuontia. Redsissä on kuitenkin varmasti potentiaalia paljon parempiin esityksiin. Minkälaisen kertoimen Sinä tarjoat tähän sunnuntaille?
Imatra on vaarallinen porukka varsinkin kotona. Paljon kokeneita pelaajia löytyy ja superin kokemustakin sekä ehdottomasti yksi tämän sarjan parhaita pelinjohtajia, Petri Pulliainen. Taas on lähdettävä tosi tarkkaan pelaamaan kaverin sisäpeliä vastaan, jossa vahvan kärjen Suhonen - Hirvonen eliminointi korostuu. Useampi kaveri on käynyt Imatralla syöttämässä ja ongelmia tuntuu olevan, joten kaaren täytyy olla hereillä.
Ennen juhannustaukoa on vielä neljä ottelua. Kuinka monta pistettä näistä otteluista täytyy kerätä, jotta olet tyytyväinen?
Sanotaan, että jos tältä vierasreissulta lähtee matkaan kolme pinnaa niin voi olla tyytyväinen ja viikon päästä esitetään kotiyleisölle sitä pesäpalloa mitä parhaimmillaan on vieraissa näytetty. Niistä molemmista peleistä voitto eli 7-8 pinnaa näistä neljästä pelistä ja alkukauteen voi olla suhteellisen tyytyväinen.
Kirjoittanut Toimitus, 11.6 2011 @00:35