

Lippo - Ylivieskan Kuula
Joni Meriläisen mietteet ensimmäisestä sarjapelistä. Torstaina uutta matoa koukkuun Ylivieskaa vasta
http://www.lippo.fi/fi/uutiset/nayta/jesse-visnen-ja-kauden-ensimminen-peli Jesse Väisänen ennakoi h
Petrus Puputti on lähtöisin Haapajärveltä. Hänen edellinen kausi meni epäonnisen rikkonaisesti --loukkaantumisten merkeissä. Viikolla hän harjoittelee Vuokatissa ja leiriviikonloppuisin hänet tavoittaa Oulun suunnalta.
"Armeijassa vietin kevään 2011 ja vaikka kaikkiin peleihin pääsi, niin silti tahtoi etenijämiehellä nousta kokonaisrasitus aika korkeaksi."
Milloin olet aloittanut pesäpalloilun?
- Palloilun alottelin muistelmien mukaan 1997.
Paras pesismuistosi matkan varrelta? Mitä kuuluu tällä hetkellä pesäpalloon?
- Yksittäisistä pesismuistoa on hankala sanoa, kun on eri porukoissa kokenut hyviä hetkiä uran varrella. Täytynee tehdä ensi kesästä ikimuistoisin hyvällä tavalla.
- Hyvää kuuluu, hyvillä fiiliksillä on tullut reenailtua. Ja varmistui tuo etelän reeniviikkokin, joten sitäki odottelee ihan innolla.
Oulun Lippo
- Lippoon päädyin niin, että Oulun suunnalta tuli kyselyä ja tulihan sitä toki pohdittua aika kauankin mitä haluan urallani tehdä. Pähkäilyjen perusteella tuli todettua, että vaihtoehtona varmasti paras tässä vaiheessa uraa ja hyvillä fiiliksillä on mentykin!
Onko tiettyjä tavoitteita pesäpallokentän ulkopuolella?
- Kentän ulkopuolisena tavoitteena ainakin suorittaa nyt tämä yksi koulu tästä alta pois.
Jos saisit päättää sisääntulokappaleen, mikä se olisi?
- Sisääntulokappaleeksi heittäisin ehkä Disco Ensemblen tuotannosta koska kyllähän sen jotakin hyvää rokkenrollia pitää olla!
Haaveita, uusia kujeita kaudelle 2012?
- Ainahan niitä haaveita on ja toivottavasti uusia kujeitakin, katsotaan niitä sitten kesällä!
Katso myös hänen pelaajakorttinsa tästä.
Kirjoittanut Toimitus, 15.2 2012 @00:05