

Tule paikan päälle kannustamaan ja nauttimaan kansallislajista, kun Ouluhallissa vastaan asettuu Sot
Kysymyksiin pääsi tällä kertaa vastailemaan Petrus Puputti - vahvistus Haapajärveltä. Jos hän saisi
Henkilökuvassa: Olli Sirviö. Käyhän lukasemassa, minkälainen on yksi hänen tavoitteista tulevaa peli
Lippo säilytti korkean työmoraalinsa veitsi kurkulla pelatessa. Lomat koittivat vasta kotiutuslyöntikisassa Kempeleen oltua niissä terävämpi. Kauden kokonaisanti oli lippolaisittain positiivinen, vaikka matka katkesi.
Kempeleen Kiri oli pelin alussa kuin kotonaan ja mätti avausvuorossa tilanteeksi 3-0. Ensin Iiro Åmanin takatäyttöön tempaisema läpilyönti kotiutti Jarkko Hyryn. Lisää seurasi Sami Lassilan puhtaalla merkistä väliin otolla ja vielä Jani Lassilan varsilyönnillä.
Vastustajan ulkokenttä oli tikissä Lipon vaihtolyöntejä pelatessa. Erityisen vahvan panoksen ulkopeliin antoi vieraiden ykkösvahti Jarkko Hyry, joka oli tämän tästä vastustajan lyhyiden jäljillä. Ensimmäinen lippolaisen saaminen kolmoselle kesti kolmanteen vuoroon.
Kiri oli jakson selvästi ahnaampi osapuoli. Neljännen juoksun tuikkasi välilyönnillä Ossi Meriläinen. KeKi lahjoitti kavennusjuoksun harhaheitolla; muuten vierailla ei ollut hätäpäivää.
Lippo skarppasi etenkin ulkopelaamista toiselle jaksolle. Varsinkin KeKin takatilannepelaamisessa oli parantamisen varaa. Lipon pään avasi Joni Meriläinen kakkossaumasta ja toisen lyöjänä kunnostautui pallon jatkeelle painanut Jarkko Kilpeläinen.
Kempele pisti pelin jännäksi neljännen alun ajolähdöstä. Jarkko Kokko löi varren etukenttään ja epäpuhdas heitto sirvahti Joni Meriläiseltä. Jatkossa KeKin ratkaisut olivat vaisuja, joten Lippo korjasi toisen jakson 2-1.
Juoksuttoman supervuoroparin jälkeen edessä olivat kotiutuslyönnit. Kempele aloitti sisältä ja takoi kolme juoksua, jotka riittivät Lipolle. Joona Tihinen lähetti lomatoivotukset onnistumalla ainoana lippolaisena kakkosjatkeen lyönnillä.
Lipon palkinnot menivät vaihtajana onnistuneelle Jesse Väisäselle (kärkkärit 5/7) ja ulkopelipaikallaan varmaa jälkeä tehneelle kolmoskoppari Timo Lemposelle. Kempeleen parhaat olivat päävaihtaja Iiro Åman (6/9 kärkilyöntiä) ja sähäkkä lukkari Jani Lassila.
Kempeleen pelinjohtaja Janne Anttila muistutti pudotuspelien tasaisuudesta ja kehui paikallisotteluiden ilmapiiriä.
"Syksyllä tuppaavat pelit olemaan juurikin näin tiukkoja. Ensimmäinen jakso oli ekan vuoron jälkeen taputeltu, mutta toinen taas takkuista. Lippo paransi peliään ja veikin jakson. Loppu on aina arpapeliä, jonka vuoksi voitto tuntuu hienolta. Todella tasaisia pelejä nämä molemmat olivat ja yleisöä oli hyvin", Anttila pyöritteli.
Lipon leirissä voidaan olla tyytyväisiä kauden loppusijoitukseen (kuudes sija). Seuran virallinen tavoite kauteen lähdettäessä oli sarjapaikan säilyttäminen. Kokeneen pelinjohtajan Juha Tahvolan takki oli kauden päättymisen jälkeen tyhjä, mutta samalla tyytyväisyys nosti päätään.
"Ajatuksissa on nyt se lähtötaso, josta meidän joukkue aloitti valmistautumisen tähän kauteen. Asiantuntijat pitivät meitä heittopussina, mutta joukkue oli eri mieltä. Myös seuran taustahenkilöt ovat tehneet hyvää työtä joukkueen eteen, joka on mahdollistanut tämän", Tahvola sanoi.
Lipon ykköspalkitun Jesse Väisäsen ajatukset mukailivat pelinjohtajaa.
"Joukkueena tämä on ollut eteenpäin menemistä, kun samalla seura hoitanut kaikki asiat hyvin. Toisekseen kovin moni seura ykkösessä ei pysty tarjoamaan pelaajille näin hyviä harjoitusoloja, joka on iso osatekijä", Väisänen kehui.
Väisäsen mukaan Lippo oli paremmalla puristuksella kolkutellut jopa välieräpaikkaa.
"Kaikki mahdollisuudet yllätykselle olivat ilmassa. Kempele suorastaan tarjosi sitä ensimmäisessä pelissä, mutta meissä ei ollut kovuutta", Väisänen totesi.
Lipon ja Kempeleen kohtaamiset saivat pesisväen liikkeelle meillä ja lähialueella. Kempeleen Iiro Åman nautti pelaamisesta yleisömassojen edessä.
"Yleisö oli hienosti mukana ja mukava pelata. Onneksi kääntyi näin päin, sillä sarjan katkaiseminen on aina vaikeaa. Ehkä siksi toisella jaksolla meidän peli kipsasi", Åman tuumaili.
Åmanin mielestä Oulussa voidaan olla hyvillä mielin, vaikka naapuriseura oli tällä kertaa etevämpi.
"Lippo oli ehdottomasti sarjan isoin positiivinen yllättäjä hyvän loppukauden ansiosta".
Pitkä ja ponnistuksia vaatinut kausi on tullut päätökseen. Nyt on aika vetää henkeä ennen kuin valmistautuminen tulevaan kauteen alkaa toden teolla. Lue kotisivuja ja Facebook-päivityksiä niin pysyt ajantasalla pelaajarintamalla tapahtuvista asioista.
Kirjoittanut Toimitus, 21.8 2011 @03:32