

Lippo - Ylivieskan Kuula
Joni Meriläisen mietteet ensimmäisestä sarjapelistä. Torstaina uutta matoa koukkuun Ylivieskaa vasta
http://www.lippo.fi/fi/uutiset/nayta/jesse-visnen-ja-kauden-ensimminen-peli Jesse Väisänen ennakoi h
Lipon mahdollisuudet pudotuspeleihin pääsystä vahvistuivat puhtaalla 2-0 (4-1, 4-1) voitolla sarjaa johtavasta Haminasta. Lisää pisteitä on tarjolla jo sunnuntaina karsintoja välttämään haluavan Imatran haastaessa kuudetta sijaa kärkkyvät oululaiset.
Korkea kotiutusprosentti ja tehokas ulkopeli olivat Oulun aseet sarjajohtajan kaadossa. Haminan kärki kulki liukkaasti, mutta kotiutus tökki. Lippo pimensi täydellisesti lyöjätilaston viitosen Ville Aallon (kotiutukset 0/5) ja toisen vahvan kotiuttajan Jussi Suurnäkin (0/3).
Lipon pelinjohtaja Juha Tahvola painotti onnistunutta takatilannepelaamista hyvin ulkopelin kautta sujuneessa ottelussa.
"Joni Meriläinen jatkoi hyvällä tasolla lukkarina ja takatilannepelaaminen kesti tosi hyvin", Tahvola totesi.
Heinäkuun otteluohjelma on toiminut Lipolle kovan luokan tasonmittarina. Viime aikojen vastustajat ovat olleet sarjataulukon paremmasta päästä, sijoilta 1-3.
"Tämä oli jo neljäs peli kärkiporukoita vastaan. Ulkopeli on ollut hyvällä tasolla koko ajan. Sama jatkui tänään ja ehkä vielä vähän parannettiin", Tahvola arvioi.
Ykkösvahti Sampo Niemisen pelinluku ansaitsi pelinjohtajan suitsutusta. Vahvoja esityksiä nähtiin myös polttolinjalla Janne Korhosen ja Janne Väisäsen venyessä parhaimpaansa Haminan jauhaessa tähtikotiuttajillaan ajolähtöjä.

Lipon ykköspalkittu Janne Korhonen. Arkistokuva: Laura Anttila.
Lippo järjesteli kärkensä uuteen uskoon kolmen tappion jälkeen ja tulosta tuli. Korhosen (0+3) ja Meriläisen (0+2) vahvat suoritukset sisällä auttoivat kotijoukkueen karkuun jo jaksojen aluissa. Timo Lemponen ja Jussi Markus löivät yhden juoksun.
"Saatiin sisäpelissä pitkästä aikaa paljon onnistumisia. Kotiutusprosentti on tosi hyvä, kun 14:stä saatiin kahdeksan kertaa kotiin. Vastustaja avitti paria juoksua, mutta kaikesta huolimatta tasapainoinen ja hyvä esitys meiltä", Tahvola näki.
Oululaisten ykköspalkittu Janne Korhonen oli huojentunut omasta tasonnostosta.
"Puolenkymmentä viime peliä on sujunut melko heikosti. Kroppa on vaan ollut väsynyt ja jumissa, sillä treenasin juhannuksen seudun kovaa ja tein paljon punttitreeniä", Korhonen selvitti.
Korhonen puhkoi vaarallisilla lyönneillään kertaalleen niin kakkospuolen kuin takakentän. Omaa onnistumistaan tärkeämpänä Korhonen piti joukkueen paluuta voittokantaan.
"Päällimmäisenä pelistä jäi mieleen, että vaihdettu lyöntijärjestys toimi hyvin ja ulkopeli meillä on nyt hyvällä mallilla. Pikku asioita on vielä tarkennettava, mutta oikealla tiellä ollaan ja odotetaan jo huomista peliä. Siitä kun otetaan vielä pinnat niin jatkon suhteen näyttää meidän tavoitteisiin nähden hyvältä".
Haminan ainoat juoksumerkinnät kirjautti lyöjäjokeri Juha Leskinen neljänsissä vuoroissa viimeisenä lyöjänä Lipon suojellessa rajoja.
Haminan lähtötilanne otteluun ei ollut paras mahdollinen. Pääasiallinen pelinjohtaja Vesa Toikka kärsi pelikieltoa ja avauskokoonpanon miehiä oli sivussa.
"Fiilis oli silti hyvä, vaikka pitkä matkahan tänne on ajaa. Tilanteita saatiin ja jopa kolmostilanteet voitettiin (15-14). Kotiutuksiin sitten kaaduttiin ja siihen, että vapailla ei napsunut. Osa lyötiin sitten suoraan Niemiselle eikä kaikki joutuneet edes töihin. Ensimmäinen jakso oli tosi tukkoista peliä, toisella meni edes vähän sinne päin", kommentoi katsomokomennuksen saaneen Toikan tuuraajana toiminut Jari Heikkilä.
Sunnuntain iltapäiväottelussa Imatraa vastaan on panosta molemmilla joukkueilla. Karsijan paikalle jämähtänyt IPV tarvitsee kipeästi pisteitä noustakseen kuilun partaalta. Lipon pudotuspelihaave elää lauantain voiton ansiosta, kun välimatka lähimpään kilpakumppaniin Helsinkiin on vain kaksi pistettä.
Kirjoittanut Toimitus, 30.7 2011 @23:37