Valikko

Kiteen Pallo-90 - Oulun Lippo

19.07.2017

Lipon vieraskiertue jatkuu keskiviikkona Kiteellä, jossa vastaan tulee Kiteen Pallo. Molemmat joukkueet pelasivat tiistaina. Kitee hävisi kotonaan Kouvolalle 0-2 (4-6, 0-1). Lippo otti kaksi tärkeää pistettä Imatralta 0-1(1-5, 1-1).  Lippo ja Kitee eivät ole tällä kaudella vielä kohdanneet, sillä toukokuinen sarja-avaus jouduttiin siirtämään huonojen sääolosuhteiden takia.

Oululaisten peli on ollut uomissaan ja erityisesti vieraissa on kulkenut. Joukkue onkin voittanut kolme edellistä matkapeliään. Kitee on myös piristynyt Raimo Braggen otettua pelinjohtohommat hoitaakseen.

– Pelasimme eilen kauden toistaiseksi parhaan pelimme ja nyt on tarkoitus jatkaa samaan malliin, Lipon kapteeni V-P Jokinen sanoo.

Oululaisten kokoonpanoon tulee pieniä viilauksia tiistaiseen Imatra-peliin. Antti Vihtkari jää pois rosterista, ja eilen jokerina lyönyt Marko Pelkonen ottaa hänen paikkansa. Oskari Salmela nousee pelaavaan yhdeksikköön.

– Antti on pelannut mahtavasti ja ollut meille kovan luokan vahvistus, mutta pelimme on niin hyvässä kuosissa, että se ei kaadu hänen poissaoloonsa, Markku Hylkilä sanoo.

Ottelu alkaa klo 18.00 ja sitä voi seurata Ruutu-palvelun kautta.

Lippo tänään:

1. Ari Lankinen, 2k
2. Tapani Piri, s
3. Ville-Pekka Jokinen, 3k
4. Matti Korhonen, L
5. Marko Pelkonen, 2p
6. Hannu Huuskonen, 3v
7. Jouko Rautio, 2v
8. Aki Toikka, 3p
9. Pekka Hepokangas, 1v
10. Oskari Salmela
11. Antti Korhonen
12. Jonne Luhtavaara

 

 

 

< Takaisin

Pippurinen Lippo

on Superin suola!

Yhteistyössä

Musta Pekka Taksipalvelu K. Lesonen oy Koukkupaja Oy Wetteri Pohjolan Mylly Nostokonepalvelu

Mukana tukemassa

Jetrocap Oy • Metacarpus Oy • Sihti • Soveo • Fysiopalvelu Knuuttila & Sarias Oy • Hinaus Hartikainen • JMK Oy • Kestotuote • Mehiläinen Oy • Oulun Jätehuolto • Pizza Göreme • Specavers • Eximia business intelligence • Forum24 • Kuljetusliike E.Lepistö • Neste Hiironen • Oulun Moniasunnot Oy • Pekant • PLC • Pohjois-Suomen Tilintarkastus Oy • Suomen Teatteriravintolat Oy • Talotuki Oy • Y-tili • Aaria Hammaslääkäriasema • OSAO • K-Supermarket Toppila • Technopolis • Palametalli • Karhu • Optia • Fysios Oy • KH Shop • Nestle • Painomiehet Oy •  AM Lukkoasema • Ravintola Damax • Cloetta •  Hartwall Oyj •  HK Scan • Meira Oy •  Oskarin Kellari • Seripoint Oy • Y-Tili • Iin Energia • Ilmastointi Kotikumpu Oy • K-market Värttö •  Kone-Konstat Oy • Motivations • Oulun Kongressitekniikka Oy •  Peltimylly Oy • Vaalan Juustola Oy • Makkarakauppa Oy • A Kova Oy • Esju Oy • Ravintola Pannu • Tarkem •  Seniori Kauppakassipalvelu • Rakennuspalvelu Kurtti Oy • Oulu-lehti • Av Catkor Oy •  Sonell Oy • Caritas-säätiö • VR-yhtymä • Siili Solutions Oyj • Limingan Palvelukoti Oy • Oulun Leipomokauppa Oy • Kiinteistönvälitys Pasi Backman Oy LKV • Ernst&Young Oulu • Kuljetus Haverinen Oy • Hotel Airport Oulu

Oulun Kuorirakenne Oy | Kiimingin Eristys Oy | Osarata Oy | ViherRakennus Oy | Kiviharjun Sora Oy | Siivouspalvelu Tupla-Luuta Oy | TV Infraconsulting Service Oy | LVI-insinööritoimisto Plan-Air Oy | Wisetime Oy | Jopera Oy | Ilmastointi Kotikumpu Oy | Oulun Palvelukoti Oy | Isännöitsijätoimisto Oulunseudun Isännöinti Ky | PS Audio Design Oy | Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy | Kolliveikot Oy | Ruskon Metalli- ja kuljetus Oy | Iin Pohjatutkimus- ja Mittauspalvelu Oy | Rakennus-Hanka Oy | Hongisto Oy | Kuljetusliike Jari Karjalainen Oy | Suomen Teollisuusvaaka | Insinööritoimisto Jorma Heikkinen Oy | Hautauspalvelu Sotaniemi | Saneerausvoima Oy | Lukadus Oy | Laki- ja yrityspalvelu Ratinen Oy | Oulun Lattiat Oy | Suomen Erikoistukku Oy | RHM-Koneurakointi Oy | Oulun Rakennus ja Energia Oy | Henkilöstötieto Oy | Ravintola Hella | Oulun Bioenergia Oy | Ginolis Oy | Säävälät Oy | Oulun Jätehuolto Oy | Oulun Kuivaustekniikka Oy | Kartanokuva/Nevercold Oy | SR Kiinteistöhuolto Ry | LKV Rantamökki Oy | Sol | Airport Hotel Oulu | Oulun Vesipiste | Huovisen Leipomo | Kuljetusliike E. Lepistö | Talus Oy | HT-Sport | Kailatec | Kaleva365 Oy | Tanssivat Sudet | Oulun Sivakka Oy | Pekant Oy | Medictes Oy | Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy | Risto Luttinen Oy | Esju Oy | Autofix1.com | Oulun Englanninkielinen Leikkikoulu |  Easyfit Oulu | Poluja-Saneeraus Oy | MicroVisio Oy | KylmäCenter Oy | Oulun Sähködiesel Oy | Apertas Solutions Oy | K-Market Värttö | Himskatti Oy

Meidän kauppa

Lippo T-paita

Lippo T-paita

NYT 19,00 € / kpl

Retro T-paita

Retro T-paita

NYT 19,00 € / kpl