Valikko

Sotkamon Jymy - Oulun Lippo

22.07.2017

Lipon vieraspeliputki jatkuu tänään Sotkamon violetilla hiekkatekonurmella retro-otteluksi nimetyssä tapahtumassa. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Sotkamo suorastaan murskasi Lipon 0-2 (1-7, 1-19).

– Se peli on mennyttä eikä sitä enää muistella. Meidän peli on kehittynyt todella paljon ja tänään lähdemme haastamaan Sotkamoa tosissamme, Markku Hylkilä sanoo.

Sotkamo on viime aikoina pelaillut heille epätyypillisen epätasaisesti. Näin heikkoa kautta ei Sotkamossa ole koettu miesmuistiin. Viimeisimmästä kahdeksasta ottelustaan Jymy on toki voittanut jokaisen, mutta vain yhdestä se on saanut täydet kolme pistettä. Huomionarvoista on myös se, että vastassa on ollut pääasiassa sarjan alemman kastin joukkueita. Sotkamo onkin menettänyt käytännössä mahdollisuutensa runkosarjan voittoon ja jopa jääminen neljännelle sijalle on täysin mahdollista.

Kotiuttajajokeri Roope Korhonen on ollut Sotkamon kaikki kaikessa. Herra on lyönyt keskimäärin 4,1 juoksua per ottelu. Ison osa näistä on tuonut viime kaudella Lipossa etenijätilaston ykkönen Jere Wikström.  

Lippo palasi varhain torstaiaamuna kahden pelin vierasreissulta. Tiistaina oululaiset ottivat makeat kaksi pistettä Imatralta. Päivää myöhemmin hyvä vire oli tipotiessään, ja kaikki kolme pistettä jäivät Kiteelle.

Historian tuntijat muistanevat Lipon ja Sotkamon väliset kamppailut 90-luvun puolen välin kieppeillä. Joukkueiden välillä ei pelkästään kipinöinyt, niiden välillä roihusi. Yleisöennätykset rikkoutuivat, ja voiton tavoittelussa kaikki keinot olivat käytössä.

Tänään Lippo lähtee otteluun altavastaajan asemasta. Joukkue majailee sarjan häntäpäässä ja loukkaantumiset sekä poissaolo sekoittavat pakkaa. Rosterista puuttuvat takareittään lepuuttava Antti Korhonen ja ottelukohtaisella sopimuksella pelaava Antti Vihtkari, joka johtaa tänään Lipottarien peliä ottelussa Lapuaa vastaan. Eikä kokemuskaan päätä huimaa. Nuoressa porukassa on kuusi pelaajaa, jotka pelaavat ensikertaa Hiukassa miesten superpesistä.

– Tämä on hieno päivä pojille. Aurinkoinen päivä ja pesäpalloa Hiukassa. Aivan huikeaa. Mennään pelaamaan rennosti ja nauttimaan tilanteesta, pelinjohtaja Markku Hylkilä sanoo.

Ottelu alkaa klo 15.00 ja sitä voi seurata Ruutu-palvelun kautta.

 

 

< Takaisin

Pippurinen Lippo

on Superin suola!

Yhteistyössä

Musta Pekka Taksipalvelu K. Lesonen oy Koukkupaja Oy Wetteri Pohjolan Mylly Nostokonepalvelu

Mukana tukemassa

Jetrocap Oy • Metacarpus Oy • Sihti • Soveo • Fysiopalvelu Knuuttila & Sarias Oy • Hinaus Hartikainen • JMK Oy • Kestotuote • Mehiläinen Oy • Oulun Jätehuolto • Pizza Göreme • Specavers • Eximia business intelligence • Forum24 • Kuljetusliike E.Lepistö • Neste Hiironen • Oulun Moniasunnot Oy • Pekant • PLC • Pohjois-Suomen Tilintarkastus Oy • Suomen Teatteriravintolat Oy • Talotuki Oy • Y-tili • Aaria Hammaslääkäriasema • OSAO • K-Supermarket Toppila • Technopolis • Palametalli • Karhu • Optia • Fysios Oy • KH Shop • Nestle • Painomiehet Oy •  AM Lukkoasema • Ravintola Damax • Cloetta •  Hartwall Oyj •  HK Scan • Meira Oy •  Oskarin Kellari • Seripoint Oy • Y-Tili • Iin Energia • Ilmastointi Kotikumpu Oy • K-market Värttö •  Kone-Konstat Oy • Motivations • Oulun Kongressitekniikka Oy •  Peltimylly Oy • Vaalan Juustola Oy • Makkarakauppa Oy • A Kova Oy • Esju Oy • Ravintola Pannu • Tarkem •  Seniori Kauppakassipalvelu • Rakennuspalvelu Kurtti Oy • Oulu-lehti • Av Catkor Oy •  Sonell Oy • Caritas-säätiö • VR-yhtymä • Siili Solutions Oyj • Limingan Palvelukoti Oy • Oulun Leipomokauppa Oy • Kiinteistönvälitys Pasi Backman Oy LKV • Ernst&Young Oulu • Kuljetus Haverinen Oy • Hotel Airport Oulu

Oulun Kuorirakenne Oy | Kiimingin Eristys Oy | Osarata Oy | ViherRakennus Oy | Kiviharjun Sora Oy | Siivouspalvelu Tupla-Luuta Oy | TV Infraconsulting Service Oy | LVI-insinööritoimisto Plan-Air Oy | Wisetime Oy | Jopera Oy | Ilmastointi Kotikumpu Oy | Oulun Palvelukoti Oy | Isännöitsijätoimisto Oulunseudun Isännöinti Ky | PS Audio Design Oy | Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy | Kolliveikot Oy | Ruskon Metalli- ja kuljetus Oy | Iin Pohjatutkimus- ja Mittauspalvelu Oy | Rakennus-Hanka Oy | Hongisto Oy | Kuljetusliike Jari Karjalainen Oy | Suomen Teollisuusvaaka | Insinööritoimisto Jorma Heikkinen Oy | Hautauspalvelu Sotaniemi | Saneerausvoima Oy | Lukadus Oy | Laki- ja yrityspalvelu Ratinen Oy | Oulun Lattiat Oy | Suomen Erikoistukku Oy | RHM-Koneurakointi Oy | Oulun Rakennus ja Energia Oy | Henkilöstötieto Oy | Ravintola Hella | Oulun Bioenergia Oy | Ginolis Oy | Säävälät Oy | Oulun Jätehuolto Oy | Oulun Kuivaustekniikka Oy | Kartanokuva/Nevercold Oy | SR Kiinteistöhuolto Ry | LKV Rantamökki Oy | Sol | Airport Hotel Oulu | Oulun Vesipiste | Huovisen Leipomo | Kuljetusliike E. Lepistö | Talus Oy | HT-Sport | Kailatec | Kaleva365 Oy | Tanssivat Sudet | Oulun Sivakka Oy | Pekant Oy | Medictes Oy | Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy | Risto Luttinen Oy | Esju Oy | Autofix1.com | Oulun Englanninkielinen Leikkikoulu |  Easyfit Oulu | Poluja-Saneeraus Oy | MicroVisio Oy | KylmäCenter Oy | Oulun Sähködiesel Oy | Apertas Solutions Oy | K-Market Värttö | Himskatti Oy

Meidän kauppa

Lippo T-paita

Lippo T-paita

NYT 19,00 € / kpl

Retro T-paita

Retro T-paita

NYT 19,00 € / kpl