Valikko
24.05.2017

Lippo ja Attendo liikuttavat

Oulun Lippo toteuttaa liikuntapäivän Attendon kehitysvammaisten asumispalveluiden yksiköiden asukkaille ja henkilökunnalle.

Tapahtuma järjestetään Raksilan pesäpallostadionilla maanantaina 29.5. klo 10 – 14. Paikalle on tulossa 100 osallistujaa. Päivän aikana osallistujat pääsevät testaamaan taitojaan liikunnallisilla rasteilla Lipon superpesispelaajien ohjauksella. Liikunnallinen iltapäivä huipentuu kehitysvammaisten palvelukodissa työskentelevän henkilökunnan ja asukkaiden yhteiseen pesäpallo-otteluun.

Oulun Lippo järjestää kesän aikana useita Tyhy- ja liikuntapäiviä yrityksille ja yhteisöille.

– Pesäpallo sopii monipuolisena lajina erinomaisesti Tyhy-päivän ohjelmaan. Lähes kaikilla on jonkinlainen kosketus pesikseen, ja on ollut hienoa seurata sitä riemua ja onnistumisen iloa, mitä laji parhaimmillaan tarjoaa, pelinjohtaja Markku Hylkilä Liposta sanoo.

Pesäpallo on Suomen kansallispeli ja tänä vuonna on 100-vuotiaan Suomen innoittamana nostettu myös kehitysvammaisten oikeudet erityisesti esiin teemalla sadassa vuodessa kansalaiseksi.

Lipon järjestämässä tapahtumassa on kyse leikkimielisestä haastekisasta. Attendon Simon ja Kuivaniemen yksiköt on haastettu Ouluun pesisotteluun Attendo Kellokkaan, Metsokankaan ja Linnakartanon asumisyksiköiden toimesta. Viime vuonna Simon väki vei voiton yhteisessä jalkapallo-ottelussa Simossa. 

- Oulussa pesäpallourheilun keitaassa, oli lajivalinta haastekisalle itsestään selvä. Lippo on pesäpallossa uranuurtaja ja olemme iloisia, miten innokkaasti he lähtivät mukaan järjestämään yhteistä liikunnallista päivää asukkaillemme ja työntekijöillemme, sanoo johtaja Tuula Perämäki Attendo Metsokankaan palvelukodista.

Median edustajat ovat tervetulleita haastattelemaan ja kuvaamaan tapahtumaan.

Lisätietoja:
Markku Hylkilä
Oulun Lippo
p. 044 077 6557 

Tuula Perämäki
Attendo Metsokangas
p. 044 494 4510

< Takaisin

Pippurinen Lippo

on Superin suola!

Yhteistyössä

Musta Pekka Taksipalvelu K. Lesonen oy Koukkupaja Oy Wetteri Pohjolan Mylly Nostokonepalvelu

Mukana tukemassa

Jetrocap Oy • Metacarpus Oy • Sihti • Soveo • Fysiopalvelu Knuuttila & Sarias Oy • Hinaus Hartikainen • JMK Oy • Kestotuote • Mehiläinen Oy • Oulun Jätehuolto • Pizza Göreme • Specavers • Eximia business intelligence • Forum24 • Kuljetusliike E.Lepistö • Neste Hiironen • Oulun Moniasunnot Oy • Pekant • PLC • Pohjois-Suomen Tilintarkastus Oy • Suomen Teatteriravintolat Oy • Talotuki Oy • Y-tili • Aaria Hammaslääkäriasema • OSAO • K-Supermarket Toppila • Technopolis • Palametalli • Karhu • Optia • Fysios Oy • KH Shop • Nestle • Painomiehet Oy •  AM Lukkoasema • Ravintola Damax • Cloetta •  Hartwall Oyj •  HK Scan • Meira Oy •  Oskarin Kellari • Seripoint Oy • Y-Tili • Iin Energia • Ilmastointi Kotikumpu Oy • K-market Värttö •  Kone-Konstat Oy • Motivations • Oulun Kongressitekniikka Oy •  Peltimylly Oy • Vaalan Juustola Oy • Makkarakauppa Oy • A Kova Oy • Esju Oy • Ravintola Pannu • Tarkem •  Seniori Kauppakassipalvelu • Rakennuspalvelu Kurtti Oy • Oulu-lehti • Av Catkor Oy •  Sonell Oy • Caritas-säätiö • VR-yhtymä • Siili Solutions Oyj • Limingan Palvelukoti Oy • Oulun Leipomokauppa Oy • Kiinteistönvälitys Pasi Backman Oy LKV • Ernst&Young Oulu • Kuljetus Haverinen Oy • Hotel Airport Oulu

Oulun Kuorirakenne Oy | Kiimingin Eristys Oy | Osarata Oy | ViherRakennus Oy | Kiviharjun Sora Oy | Siivouspalvelu Tupla-Luuta Oy | TV Infraconsulting Service Oy | LVI-insinööritoimisto Plan-Air Oy | Wisetime Oy | Jopera Oy | Ilmastointi Kotikumpu Oy | Oulun Palvelukoti Oy | Isännöitsijätoimisto Oulunseudun Isännöinti Ky | PS Audio Design Oy | Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy | Kolliveikot Oy | Ruskon Metalli- ja kuljetus Oy | Iin Pohjatutkimus- ja Mittauspalvelu Oy | Rakennus-Hanka Oy | Hongisto Oy | Kuljetusliike Jari Karjalainen Oy | Suomen Teollisuusvaaka | Insinööritoimisto Jorma Heikkinen Oy | Hautauspalvelu Sotaniemi | Saneerausvoima Oy | Lukadus Oy | Laki- ja yrityspalvelu Ratinen Oy | Oulun Lattiat Oy | Suomen Erikoistukku Oy | RHM-Koneurakointi Oy | Oulun Rakennus ja Energia Oy | Henkilöstötieto Oy | Ravintola Hella | Oulun Bioenergia Oy | Ginolis Oy | Säävälät Oy | Oulun Jätehuolto Oy | Oulun Kuivaustekniikka Oy | Kartanokuva/Nevercold Oy | SR Kiinteistöhuolto Ry | LKV Rantamökki Oy | Sol | Airport Hotel Oulu | Oulun Vesipiste | Huovisen Leipomo | Kuljetusliike E. Lepistö | Talus Oy | HT-Sport | Kailatec | Kaleva365 Oy | Tanssivat Sudet | Oulun Sivakka Oy | Pekant Oy | Medictes Oy | Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy | Risto Luttinen Oy | Esju Oy | Autofix1.com | Oulun Englanninkielinen Leikkikoulu |  Easyfit Oulu | Poluja-Saneeraus Oy | MicroVisio Oy | KylmäCenter Oy | Oulun Sähködiesel Oy | Apertas Solutions Oy | K-Market Värttö | Himskatti Oy

Meidän kauppa

Lippo T-paita

Lippo T-paita

NYT 19,00 € / kpl

Retro T-paita

Retro T-paita

NYT 19,00 € / kpl